Katse kohti uusia maisemia

elämä

Täytin juuri 41. Tuntuu ajankohtaiselta tutkailla elämässä hieman uusia näköaloja. Oon tehnyt tähän mennessä kaksi työuraa, ensimmäisen verkkomainonnan ja markkinoinnin parissa ja toisen retkeilyn ja ulkoilun parissa. Nyt on aika alkaa suunnitella kolmatta! 

Rakkaus retkeilyyn ja luontoon on vienyt mut viimeisen kymmenen vuoden aikana matkalle, joka on ollut todella antoisa, ja myös todella haastava. Puistojumpan ohjaajasta päädyin Helsingin Ladun ja Polun vapaaehtoiseksi retkioppaaksi, sitten perhetoiminnan vastaavaksi, sitten vapaaehtoistoiminnan kehittäjäksi ja lopulta puheenjohtajaksi ja esihenkilöksi yhteen Suomen suurimmista liikuntaseuroista. Olen ollut intensiivisesti mukana myös Suomen Ladun valtakunnallisessa toiminnassa.

Seitsemän vuotta olen tehnyt myös töitä ohjelmapalveluiden, retkeilyn ja ulkoilun parissa, pääosin yrittäjänä mutta välillä myös palkkatyössä. Niinpä kevyestä harrastuksesta on tullut sekä työ että elämä, arki on täyttynyt ulkoilusta niin töissä kuin vapaallakin. Olen oppinut tällä matkalla enemmän kuin olisin ikinä uneksinut. 

Yrittämisestä retkeilyn ja luonnon parissa on kuitenkin vähitellen tullut väkinäistä suorittamista, ja oman jaksamisen rajat on koetuksella. Kaipaan työyhteisöä, monella eri tapaa. Haluan että voin liikkua luonnossa ilman suorituspaineita ja ajatuksia siitä, miten voisin tämänkin luontohavainnon, retkitaidon tai maiseman kääntää kassavirraksi. 

Nyt on siis aika palauttaa retkeily taas kivaksi harrastukseksi ja luopua yritystoiminnasta. Kesäkauden teen vielä opashommia, ja suoritan loppuun yrittäjän oppisopimuksella kesken olevan liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon loppuvuoden aikana, mutta näiden rinnalla tutkailen jo uusia maisemia ja mahdollisuuksia.

Mitä sitten tilalle? Useampi tutkinto on taskussa ja osaamista löytyy moneen hommaan: digimarkkinointi, viestintä, tapahtumatuottaminen, luontomatkailu, kouluttaminen, vapaaehtois- ja järjestötyö… Olen myös kiinnostunut yhteiskunnallisista trendeistä, eriarvoisuuden vähentämisestä, dialogisesta vuorovaikutuksesta, osallistamisesta, asiakaskokemuksen kehittämisestä, mielen hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä. Haluan ennakkoluulottomasti yhdistää intohimojani ja osaamistani eri aloilta. 

Tavoitteena on löytää merkityksellinen, innostava ja sopivan haastava palkkatyö ja tiimi, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Koska Duunitorin sivuilla näkyy vain pieni osa työn tarpeesta, ja omat aivotkaan eivät riitä kaikkien inspiroivien mahdollisuuksien muotoilemiseen, niin pyydän apua verkostoltani. Aivan varmasti joku jossain tarvii just mua! 

Etsin paikkaa, jossa voin antaa itsestäni enemmän ja vaikuttaa asioihin sekä strategisella että käytännön tasolla. Olen vahvimmillani luovaa ongelmanratkaisua ja strategista suunnittelua vaativissa tehtävissä. Innostun, kun saan yhdessä visioida tulevaisuuden näkymiä, mutta ihan yhtä tohkeissani viilaan välillä pilkkua, ihan kirjaimellisesti. Mua motivoi henkilökohtainen kannustus ja työn yhteiskunnallinen merkityksellisyys. 

Jos sulle tulee vastaan mahdollisuus, tai edes aavistus mahdollisuudesta, joka saattaisi yhteen minun ja maailman tarpeet, niin saa vinkata. Yhteystiedot löydät täältä.

Kippis tulevalle kesälle ja uusille maisemille!

Täyteläistä elämää

elämä

Kun laitoin tämän sivuston pystyyn viime syksynä, suunnittelin jossain vaiheessa kirjoittavani blogia myös tänne. En todellakaan suunnitellut, että ensimmäinen blogipostaukseni ilmestyisi aikana, jolloin tulevaisuudennäkymät muuttuvat lähes tunnin välein. Mutta nyt tuntuu hyvältä hetkeltä kirjoittaa.

Sivustoni alaotsikko täyteläinen elämä ei syntynyt sattumalta. Täyteläisyys on minulle sitä, että elämässä on monenlaista. On huonompia ja parempia päiviä, on sekä mustan, valkoisen että harmaan sävyjä. Tai kirjavia. Jos saan itse maalata, ehdottomasti enemmän kirjavia.

Välillä on liikaa tekemistä ja välillä liian vähän. Töitä, ei töitä. Harrastuksia, elämäntapoja, sosiaalisia suhteita, liikaa ja liian vähän.

Sunnuntaina käyn aurinkoisen leppoisalla koiralenkillä parhaan kaverin kanssa ja maailma hymyilee. Tiistaina tuskailen, kun asiakas on daiju ja projekti ei etene.

Täyteläisessä elämässä ajamme jatkuvassa tunteiden vuoristoradassa. Kiihdytämme innosta hihkuen vauhdikkaaseen mutkaan, sitten vaunu hidastaa hetkeksi, ehdin vetää henkeä kunnes alamme hivuttautua hiljaa naksuttaen ylöspäin kohti huippua ja pelko nousee kurkkuun. Syöksymme kiukkuisesti alamäkeen, hurjaan kieppiin ja jälleen kiljuen kohti seuraavaa mutkaa!

Mahanpohjassa kutkuttaa. Onkohan tämä hyvä vai huono tunne?

Torstaina pidän puhelinpalaverin sen tiistaisen daijun asiakkaan kanssa, ja huomaan että projekti sujuu sittenkin. Perjantaina syön päivälliseksi pizzaa ja ihmettelen, kun maailma laittaa ovet kiinni.

Juuri nyt vuoristoradan mutkia on paljon enemmän kuin suoria, joilla voisi hengähtää. Ajanko vaunun mukana kiljuen silmät kiinni, vai voisinko vaikuttaa radan mutkiin ja vauhtiin?

Tämä juuri on sitä itseään, täyteläistä elämää. Jokaisessa päivässä voi löytää täyteläisen elämän kaikki puolet ja tunteet. Turhautumisen, lempeyden, myötätunnon, kiukun, ahdistuksen, surun, helpotuksen, ilon, innostuksen. Ja päättäväisyyden selvitä tästäkin.